
Vahterus Oy:n tarina alkaa 80-luvun
loppupuolelta. Mauri Kontu, Vahterus Oy:n perustaja,
oli tyytymätön
olemassa olevien lämmönsiirtimien rajoituksiin – hän
piti levylämmönsiirtimien pienikokoisuudesta,
mutta niiden paineelle ja lämpötiloille
asettamat rajoitukset olivat turhauttavia. Hän
piti putkisiirtimien kestävyydestä, mutta
ne veivät liian paljon tilaa. Siksi hän
päätti kehitellä uudenlaisen siirtimen,
jossa yhdistyisi levylämmönsiirtimien hyvä lämmönsiirtokyky
ja putkisiirtimien kestävyys sekä mahdollisimman
kompakti koko. Näiden pohjalta syntyi Vahterus
Oy, joka perustettiin vuonna 1990.
Siitä lähtien Vahterus on kasvanut yhdeksi
maailman johtavista lämmönsiirtoteknologian
asiantuntijoista – jo yli 13 000 siirrintä on
käytössä maailmanlaajuisesti.
Vahteruksen
menestys on kiinteästi yhteydessä innovatiiviseen
yrityskulttuuriin sekä jatkuvaan tuotekehitykseen
panostamiseen. Joukko kokeneita ja koulutettuja insinöörejä sekä tuotekehitysasiantuntijoita
työskentelevät jatkuvasti kehittääkseen
edelleen Vahteruksen ”Plate & Shell” konseptia.
Tuotteidemme saamat useat maailmanlaajuiset patentit ja
palkinnot innovatiivisista ratkaisuista ja ympäristöystävällisyydestä todistavat
tämän työn tärkeyttä.
Vahterus sijaitsee Lounais-Suomessa,
alueella, joka on tunnettu teollisesta perimästään. Täältä löytyy
sekä laivanrakennus- ja autoteollisuutta kuin maailmankuulu
Nokiakin. Tällainen teollisuuden keskus varmistaa
hyvät yhteydet jälleenmyyntiverkkoomme.
|